K. V. Suomen tapaus. Vammaisten henkilöiden oikeuksien valiokunnan näkemykset 24.3.2022. Tiedonanto Nro 46/2018.
Vuonna 2018 tiedonannon kirjoittajaa avustettiin kantelujen valmistelussa. Myöhemmin kantelusta tiedotettiin Suomelle.
Se, että kansalliset viranomaiset hylkäsivät tekijän henkilökohtaisen avunpyynnön kehitysvammaisia epäsuorasti syrjivillä perusteilla, johti siihen, että tekijä vähensi tai kielsi toteuttamasta tai käyttämästä oikeutta itsenäiseen elämäntapaan ja osallisuuteen paikallisyhteisössä yhdenvertaisesti muiden kanssa, mikä rikkoi hänen vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen 19 artiklan mukaisia oikeuksiaan.
Kuten näkemysten tekstistä voidaan nähdä viitaten komitean yleiseen kommenttiin nro 5 (2017), kirjoittaja valitti yleissopimuksen 19 artiklan mukaisesti, että häneltä riistettiin mahdollisuus tehdä henkilökohtaisia ja itsenäisiä valintoja ja harjoittaa valvontaa kaikilla elämänaloilla. Hänen katsottiin olevan kykenemätön asumaan itsenäisesti kotonaan henkilökohtaisen avun turvin. Käytännössä hänelle annettava tuki on sidottu tiettyihin elinoloihin. Resursseja ei kohdennettu yksilöllisesti räätälöityihin palveluihin, vaan erikoistuneisiin laitoksiin perustuviin palveluihin. Kunta ja sopimusvaltio kieltäytyivät tarjoamasta tekijälle vaadittuja sosiaalipalveluja, joiden avulla hän voisi elää itsenäisesti yhteiskunnassa, mikä hänen tapauksessaan johti perheen riippuvuuteen, eristäytymiseen ja erotteluun (perustelujen 3.1 kohta).
Lautakunnan arvio tapauksen tosiasiallisista olosuhteista: tekijän perustelu otetaan huomioon, että vain henkilökohtainen apu sopii hänelle itsenäiseen asumiseen kotonaan. Komitea pani myös merkille sopimusvaltion väitteen: vammaiselle henkilölle voidaan tarjota itsenäistä asumista erityisellä palveluasumisella, joka on toinen vammaisten sosiaalista tukea koskevassa lainsäädännössä määritelty palvelu. Lisäksi valiokunta toi esiin osapuolten väliset erimielisyydet koskien erityisen palveluasumisen soveltuvuutta tekijän tarpeisiin, sen saatavuutta ja tekijän suostumusta asua siinä. Valiokunta korosti joka tapauksessa, että sopimusvaltio ei ole osoittanut käytännössä palveluasumisen soveltuvuutta tekijän tarpeisiin. Se päinvastoin hylkäsi hänen henkilökohtaisen avunpyyntönsä kotona sillä perusteella, että hän ei voinut tehdä valintaa.tämä väite vaikutti valiokunnan mielestä abelismin ilmentymältä ja oli ristiriidassa vammaisuuden ihmisoikeusmallin kanssa. Koska ei ole elementtejä, jotka voisivat osoittaa tämän teoreettisen palvelun käytännön soveltamista, komitea katsoi, että tekijän henkilökohtaisen avun hakemuksen hylkääminen vei häneltä mahdollisuuden käyttää käytännön vaihtoehtoa, joka voisi edistää hänen itsenäistä elämäänsä ja osallisuutta paikallisyhteisössä. Näin ollen komitea katsoi, että yleissopimuksen 19 artiklan b kohdan mukaisia tekijän oikeuksia on loukattu (näkökantojen kohta 9.3).
Komitea totesi, että kirjoittajan hakemusta tietyn tuntimäärän henkilökohtaisesta avusta ei täytetty, koska se ei täyttänyt vammaisten sosiaalisesta tuesta annetun lain 8§: ssä säädettyä resurssikriteeriä; toisin sanoen hakija ei pystynyt määrittämään avun sisältöä, jota hän tarvitsisi itsenäiseen asumiseen omassa kodissaan ja sen tarjoamiseen. Komitea huomautti, että kirjoittajalle oli annettu vähemmän henkilökohtaisia avustustunteja kuin hän oli pyytänyt, ja tämä apu oli tarkoitettu hänen toimintaansa kodin ulkopuolella, ei kotona. Komitea pani merkille sopimusvaltion väitteen, jonka mukaan henkilökohtaisen avun tarkoituksena on tukea vammaisten henkilöiden henkilökohtaista valintaa - toisin sanoen itsemääräämisoikeutta. Se pani myös merkille puoluehallituksen lausunnon, jonka mukaan tätä tavoitetta ei voida saavuttaa, jos vammainen henkilö ei pysty tekemään omaa valintaansa. Valiokunta otti huomioon kirjoittajan perustelun, jonka mukaan vaatimus siitä, että vammaisten on voitava päättää avun sisällöstä ja sen tarjoamisesta - ilman tukea päätöksenteossa-syrjii kehitysvammaisia henkilöitä, koska he tarvitsevat siihen tukea (näkökantojen kohta 9.6).
Valiokunta totesi käsiteltävänä olevassa tapauksessa, että tekijä oli saanut henkilökohtaista apua ollessaan poissa kotoa. Valtakunnansovittelija ei kertonut, millä perusteella tekijän katsottiin kykenevän määrittelemään kadulla tarvitsemansa avun sisällön, mutta hänellä ei ollut samaa kykyä sisätiloissa annettavan avun suhteen. Sopimusvaltio ei myöskään selittänyt, miten tällainen vaatimus, jossa on älyllinen komponentti - kyky määrittää avun sisältö ja miten sitä tarjotaan - antaa tukea tarvitseville ihmisille mahdollisuuden ilmaista valintansa tasavertaisesti muiden kanssa. Tämän vuoksi komitea totesi, että tässä tapauksessa vammaisille myönnettävästä sosiaalisesta tuesta annetun lain 8§: n mukaisen resurssikriteerin soveltaminen vaikutti kohtuuttomasti tekijään henkilönä, joka tarvitsee tukea tämän kriteerin täyttämiseksi, ja johti välilliseen syrjintään (kohta. 9.7 huomioita).
Komitea teki yhteenvedon: se, että kansalliset viranomaiset hylkäsivät tekijän henkilökohtaisen avunpyynnön kehitysvammaisia epäsuorasti syrjivillä perusteilla, johti siihen, että tekijä vähensi tai kielsi toteuttamasta tai käyttämästä oikeutta itsenäiseen elämäntapaan ja osallisuuteen paikallisyhteisössä tasavertaisesti muiden kanssa, mikä rikkoi hänen 5 artiklan 1 ja 2 kohdassa määrättyjä oikeuksiaan, tarkasteltiin erikseen ja yhdessä yleissopimuksen 19 artiklan kanssa (näkökantojen 9.8 kohta).
Komitean päätelmät: sopimusvaltio ei ole noudattanut 5 artiklan mukaisia velvoitteitaan, joita tarkastellaan erikseen ja yhdessä yleissopimuksen 19 artiklan kanssa. Katso myös juttu" H. M. V. Sweden " alla. Vammaisten henkilöiden oikeuksien komitean näkemykset, päivätty 19. huhtikuuta 2012. Viesti Nro 3/2011.