YK: n naisten syrjinnän poistamista käsittelevän komitean lausunnot 5.maaliskuuta 2018 J. I. V. Suomen tapauksessa (tiedonanto nro 103/2016).
Vuonna 2016 tiedonannon kirjoittajaa avustettiin kantelun valmistelussa. Myöhemmin kantelusta tiedotettiin Suomelle.
Komitean oikeudelliset kannat: komitea muistutti, että yleissopimuksen 2 artiklan a alakohdan mukaisesti sopimusvaltiot ovat velvollisia varmistamaan lain ja muiden asianmukaisten keinojen avulla miesten ja naisten tasa-arvon periaatteen käytännön toteutuksen ja että 2 artiklan f alakohdan ja 5 artiklan a alakohdan mukaisesti sopimusvaltiot ovat velvollisia ryhtymään kaikkiin asianmukaisiin toimiin paitsi voimassa olevien lakien ja asetusten myös naisia syrjivien tapojen ja käytäntöjen muuttamiseksi tai poistamiseksi. Lisäksi sopimusvaltiot sitoutuvat 16 artiklan 1 kohdan mukaisesti toteuttamaan kaikki asianmukaiset toimenpiteet naisten syrjinnän poistamiseksi kaikissa avioliittoon ja perhesuhteisiin liittyvissä asioissa. Komitea korostaa, että stereotypioiden noudattaminen vaikuttaa naisten oikeuteen saada oikeudenmukainen oikeudenkäynti ja että oikeusviranomaisten olisi vältettävä asettamasta tiukkoja normeja, jotka perustuvat ennakkokäsityksiin siitä, mitä on perheväkivalta tai sukupuoleen perustuva väkivalta (lausuntojen kohta 6.15) (KS. v. Bulgaria" (cedaw/C/49/D/20 / 2008), 9.11 kohta.).
Komitea muistuttaa, että valinnaisen pöytäkirjan 5 artiklassa ja sen työjärjestyksen 63 artiklassa määrätyt väliaikaiset toimenpiteet ovat välttämättömiä valinnaisen pöytäkirjan nojalla toimitettavia yksittäisiä tiedonantoja koskevan työn kannalta. Piittaamattomuus tästä säännöstä erityisesti siten, että naisia ja lapsia ei suojella silloin, kun heille on olemassa vaara, että heille aiheutuu vakavaa haittaa, mikä tässä tapauksessa on tapahtunut, estää yleissopimuksen vapaaehtoisen pöytäkirjan mukaisten oikeuksien suojelun (lausuntojen 8.4 kohta).
Komitea viittaa naisten oikeussuojaa koskevan yleisen suosituksensa nro 33 (2015) 26 ja 27 kohtaan, joissa todetaan seuraavaa:
Tuomarit asettavat usein tiukkoja vaatimuksia siitä, mitä he pitävät sopivana käyttäytymisstandardina naiselle, ja rankaisevat niitä, jotka eivät noudata näitä stereotypioita. Stereotypiat vaikuttavat kielteisesti myös naisten lausuntojen, heidän väitteidensä ja todistajanlausuntojen uskottavuuteen asianosaisina ja todistajina oikeudessa. Tiettyjen stereotypioiden olemassaolo voi johtaa siihen, että tuomarit tulkitsevat lakeja väärin tai soveltavat niitä. Sillä on vakavia seurauksia esimerkiksi rikosoikeuden alalla, jossa rikolliset voivat välttyä oikeudelliselta rangaistukselta Naisten oikeuksien loukkauksista, mikä johtaa rankaisemattomuuden kulttuurin edistämiseen. Kaikilla oikeudenaloilla stereotypiat uhkaavat oikeusjärjestelmän puolueettomuutta ja eheyttä, mikä puolestaan voi johtaa oikeudellisiin virheisiin, mukaan lukien kantajan toistuva uhriksi joutuminen.
Tuomarit, tuomarit ja välimiehet eivät ole ainoita oikeusjärjestelmän toimijoita, jotka soveltavat, ylläpitävät ja ylläpitävät stereotypioita. Syyttäjiin, lainvalvontaviranomaisiin ja muihin prosessiin osallistuviin vaikuttavat usein stereotypiat tutkinnan ja oikeudenkäynnin aikana, erityisesti sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa koskevissa tapauksissa; tällaiset stereotypiat saattavat kuitenkin joskus loukatun osapuolen/uhrin väitteet huonoon valoon ja tukevat samalla syytetyn osapuolen puolustuksen esittämiä väitteitä. Tämän seurauksena stereotypiat voivat määrittää tutkimusten ja tuomioistuinkäsittelyjen kulkua sekä tuomioistuimen päätösten luonnetta (lausuntojen kohta 8.6).
Komitea katsoo, että yleissopimuksen 16 artiklan 1 kohdan d ja f alakohdassa tarkoitettu sana" hallitseva " tarkoittaa, että lapsen etua ei voida tarkastella yhdenvertaisesti muiden näkökohtien kanssa. Komitea katsoo myös, että lapsen oikeutta arvioida etuaan ja antaa sille ensisijainen tai ensisijainen merkitys on kunnioitettava, jotta lasta koskevia päätöksiä on punnittava, perusteltava ja selitettävä (lausuntojen kohta 8.7).
Komitea palauttaa mieliin yleiset suosituksensa nro 19 ja nro 35 (2017) naisiin kohdistuvasta sukupuoleen perustuvasta väkivallasta ja esittelee uuden version yleisestä suosituksesta nro 19, jonka mukaan sukupuoleen perustuva väkivalta, joka estää tai ei salli naisten nauttia ihmisoikeuksista ja perusvapauksista yleisten kansainvälisten standardien mukaisesti, ihmisoikeussopimusten oikeudet tai määräykset ovat yleissopimuksen artiklassa 1 tarkoitettua syrjintää. Osana velvollisuuttaan noudattaa asianmukaista huolellisuutta sopimusvaltioiden olisi kehitettävä ja pantava täytäntöön erilaisia toimenpiteitä, joilla torjutaan valtiosta riippumattomien toimijoiden naisiin kohdistuvaa sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa, mukaan lukien lakien hyväksyminen ja tällaisen väkivallan torjumiseksi perustettujen instituutioiden ja järjestelmien perustaminen sekä niiden todellisen tehokkuuden ja tuen varmistaminen kaikilta viranomaisilta ja laitoksilta, jotka varmistavat lakien asianmukaisen noudattamisen. Rikollisten tai rikoksista epäiltyjen oikeudet tai vaatimukset oikeudenkäynnin aikana ja sen jälkeen, mukaan lukien omaisuus, Yksityisyys, lasten huoltajuus, tapaamisoikeudet, yhteydenpito ja vierailut, olisi määritettävä ottaen huomioon naisten ja lasten oikeus elämään sekä fyysiseen, seksuaaliseen ja psykologiseen koskemattomuuteen; tässä olisi noudatettava lapsen edun varmistamisen periaatetta (KS. Yildirim v. Itävalta (Cedaw/C/39/D/6/2005); Gokce v. Itävalta (CEDAW/C/39/D/5/2005).; "Gonzalez Carreno v. Espanja "(CEDAW/C/58/D/47/2012);" MV v. Tanska "(CEDAW/C/63/D/46/2012) ja" Jallow v. Bulgaria " (CEDAW/C/52/D/32/2011).). Jos sopimusvaltio ei toteuta kaikkia tarvittavia toimenpiteitä naisiin kohdistuvan sukupuoleen perustuvan väkivallan estämiseksi tapauksissa, joissa sen viranomaiset tietävät tai niiden pitäisi tietää tällaisen väkivallan vaarasta, tai ei tutki, aseta syytteeseen ja rankaise tekijöitä eikä maksa korvauksia tällaisten toimien uhreille ja uhreille, se antaa hiljaisen suostumuksen naisiin kohdistuvan sukupuoleen perustuvan väkivallan toteuttamiselle tai rohkaisee heitä. Tällainen passiivisuus ja toimimattomuus loukkaavat ihmisoikeuksia (lausunnon kohta 8.8).
Komitea muistuttaa, että yleissopimuksen 2 artiklan a alakohdan mukaisesti sopimusvaltiot ovat velvollisia varmistamaan lain ja muiden asianmukaisten keinojen avulla miesten ja naisten tasa-arvon periaatteen käytännön toteutuksen; 2 artiklan a alakohdan mukaan niitä voidaan pitää vastuullisina yksilöiden, järjestöjen tai yritysten toimista, jos ne eivät noudata velvollisuuttaan noudattaa due diligence-harkintavaltaa.; Yleissopimuksen 2 artiklan f alakohdan ja 5 artiklan a alakohdan mukaisesti sopimusvaltio on velvollinen ryhtymään kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin muuttaakseen tai kumotakseen paitsi voimassa olevat lait ja asetukset myös naisia syrjivät tavat ja käytännöt. Lisäksi sopimusvaltiot sitoutuvat 16 artiklan 1 kohdan mukaisesti toteuttamaan kaikki asianmukaiset toimenpiteet naisten syrjinnän poistamiseksi kaikissa avioliittoon ja perhesuhteisiin liittyvissä asioissa. Tältä osin Komitea korostaa, että stereotypiat vaikuttavat naisten oikeuteen oikeudellisesta puolueettomuudesta ja että oikeusviranomaisten ei pitäisi soveltaa tiukkoja normeja, jotka perustuvat ennakkokäsityksiin siitä, mitä on pidettävä perheväkivaltana (lausunnon kohta 8.9).
Komitean arvio tapauksen tosiasiallisista olosuhteista: komitean on pohdittava, onko sopimusvaltio täyttänyt velvollisuutensa noudattaa asianmukaista huolellisuutta, joka liittyy tekijän suojelemiseen Ya: n perheväkivallalta ja tällaisen väkivallan tapausten tutkimiseen. Komitean tehtävänä on tarkastella yleissopimuksen määräysten valossa kansallisten viranomaisten toimivaltaansa kuuluvia päätöksiä ja selvittää, ottivatko ne huomioon yleissopimuksesta johtuvat velvoitteet näitä päätöksiä tehdessään. Näin ollen tässä tapauksessa ratkaisevaa on selvittää, sovelsivatko nämä viranomaiset asianmukaisen huolellisuuden periaatteita ja toteuttivatko ne kohtuulliset toimenpiteet varmistaakseen, että tekijä ja hänen poikansa suojattiin mahdollisilta riskeiltä jatkuvan perheväkivallan yhteydessä ilman sukupuoleen perustuvaa syrjintää (lausuntojen 8.2 kohta).
Komitea panee merkille sopimusvaltion väitteen, jonka mukaan sillä on tiukka ja kattava lainsäädäntökehys, jonka tarkoituksena on varmistaa miesten ja naisten tasa-arvo ja maksimoida lapsen etujen suojelu, sekä että tämän lainsäädännön puitteissa tehtiin päätökset EA: n oikeudesta huoltajuuteen ja yhteydenpitoon hänen kanssaan. Komitea panee merkille myös puoluehallituksen lausunnon, jonka mukaan kirjoittajan väitteet ovat yleisluonteisia. Lisäksi Komitea panee merkille kirjoittajan väitteen, jonka mukaan asiaankuuluvia lakeja on olemassa, mutta tosiasialliset päättäjät kansallisissa viranomaisissa ja lainvalvontaviranomaiset eivät sovella niitä asianmukaisesti: sukupuolistereotypiat vaikuttavat uhrien ja haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden, jotka ovat usein naisia ja lapsia, todistusten merkitykseen verrattaessa näitä todistuksia rikosten tekijöiden sanoihin. ; Lisäksi kirjoittajan lausunnossa otetaan huomioon, että puoluehallituksen viranomaiset eivät antaneet suojaa hänelle ja hänen pojalleen sukupuolistereotypioiden vuoksi tehdessään päätöksiä, jotka perustuivat isästä kumpuavan väkivallan riskin vähättelyyn. Komitea katsoo, että kirjoittajan huomautukset kansallisesta lainsäädännöstä ja sen soveltamiskäytännöstä ovat merkityksellisiä hänen henkilökohtaisen asiansa kannalta (lausuntojen kohta 8.3).
Komitea panee huolestuneena merkille, että hänen esittämäänsä ja sittemmin toistettua välitoimihakemusta ei koskaan toimitettu paikallisille viranomaisille eikä E. A: ta suojeltu millään tavoin hänen isänsä väitetyltä väkivallalta (lausuntojen 8.4 kohta).
Valiokunta toteaa, että Varsinais-Suomen käräjäoikeus kyseenalaisti lähisuhdeväkivallan uhrin mielenterveyden ja vihamielisyyden väitettyä tekijää kohtaan, mutta ei epäillyt väkivaltarikoksista syytetyn henkistä vakautta eikä arvioinut hänen tilaansa ennen lapsen yksinhuoltajuuden myöntämistä. Komitea toteaa, että lähes heti huostaanoton siirtopäätöksen jälkeen syyttäjä nosti syytteen väkivallanteosta ya: ta vastaan, mutta kaksi viikkoa myöhemmin EA: ta vastaan. Hänet luovutettiin isälleen ilman lisätarkastuksia. Valiokunta toteaa myös, että lapsen äidille tehtiin huostaanotto-ja viestintäasian yhteydessä psykiatrinen tutkimus, jossa ei ilmennyt syytä huoleen; isää vastaan ei kuitenkaan tehty tällaista tutkimusta, vaikka hänet oli tuomittu rikosasiassa. Komitea toteaa myös, että 14. lokakuuta 2013 annettu lopullinen päätös huoltajuusasiassa ei käytännössä tai edes täysin perustele huostaanoton siirtämistä äidiltä lapsen isälle; Että hovioikeuden päätös tai päätös Valituslupahakemuksesta korkeimpaan oikeuteen ei selitä, miksi perheväkivaltaa ei asetettu etusijalle päätöksenteossa, vaikka Ya tuomittiin tekijän pahoinpitelystä tutkimusten välisenä aikana; että poliisille jätettyjä väitteitä ei ole tutkittu; ja että huolimatta useista holhousviranomaisilta saaduista raporteista ja lapsen isän vakaumuksesta, ei suoritettu tutkimusta eikä arviointia hänen kyvystään suorittaa vanhempien tehtäviä. Komitea on myös vakuuttunut siitä, että huolellisuusvelvoitetta on rikottu, koska kesti yli vuoden, ennen kuin Y. A. tuotiin kuulusteltavaksi hänen rikollista toimintaansa koskevien valitusten yhteydessä (lausuntojen kohta 8.5).
Komitea toteaa, että sopimusvaltion laiminlyönti noudattaa due diligence-velvollisuutta, joka on ilmaistu poliisille ja eri tuomioistuimille tekijän valituksista, johti E. A: n edun vahingoittamiseen ja hänen oikeutensa äitinsä yhdenvertaiseen kohteluun yleissopimuksen 16 artiklan mukaisen huostaanottotarkastuksen aikana (lausuntojen 8.7 kohta).
Komitea katsoo, että päättäessään EA: n huoltajuudesta viranomaiset toimivat stereotyyppisten ja siten syrjivien käsitysten vaikutuksen alaisena perheväkivallasta; tämä ilmaistiin siinä, että Ya: n toistuvia yksipuolisen väkivallan tosiseikkoja pidettiin vanhempien välisinä erimielisyyksinä, mikä osoittaa, että molemmat vanhemmat tekivät väkivaltaisia tekoja; tällaisesta tulkinnasta ei kuitenkaan ole todisteita, lukuun ottamatta kirjoittajan lausuntoa päivä sen jälkeen, kun hänet hyökättiin raa ' asti.; Ya: n saamaa rikostuomiota painottamatta viranomaiset määräsivät lapsen huostaanoton väkivallalle alttiille henkilölle. Viranomaiset eivät näin ollen varmistaneet asianmukaista valvontaa yleissopimuksen 2 artiklan a, c, d, e ja f alakohdan, 15 artiklan a alakohdan ja 16 artiklan 1 kohdan d ja f alakohdan mukaisten velvollisuuksiensa mukaisesti (lausuntojen 8.9 kohta).
Komitea panee tyytyväisenä merkille, että puoluevaltio on ottanut käyttöön laaja-alaisen mallin perheväkivallan torjumiseksi, mukaan lukien lainsäädäntötoimet, tietoisuuden lisääminen, koulutus ja valmiuksien kehittäminen. Komitea viittaa kuitenkin huoliin, joita se esitti loppuhuomautuksissaan sopimusvaltion sille vuonna 2014 toimittamassa määräaikaiskertomuksessa erityisesti naisiin kohdistuvan väkivallan osalta. Hän toteaa, että jotta perheväkivallan uhriksi joutunut nainen voisi hyödyntää syrjimättömyyden ja tosiasiallisen tasa-arvon periaatetta käytännössä sekä käyttää ihmisoikeuksiaan ja perusvapauksiaan, hyväksytyn mallin mukaista poliittista tahtoa on tuettava kaikilla valtiollisilla toimijoilla, jotka osallistuvat due diligence-sopimuksen osapuolena olevan valtion velvollisuuksien täyttämiseen. Tällaisia velvollisuuksia ovat esimerkiksi viranomaisten laiminlyöntien, laiminlyöntien ja laiminlyöntien selvittäminen, joiden seurauksena uhrit voivat jäädä ilman suojelua. Komitea katsoo, että tässä tapauksessa tätä velvollisuutta ei ole täytetty tekijän ya: ta vastaan tekemien valitusten, hänen tuomioistuinkäsittelynsä eikä valiokunnan välitoimia koskevan pyynnön osalta (lausuntojen kohta 8.10).
Komitea katsoo, että sopimusvaltio on loukannut tekijän ja hänen poikansa oikeuksia yleissopimuksen 2 artiklan a, c, d, e ja f kohdan, 15 artiklan a kohdan ja 16 artiklan (1 kohdan d ja f alakohta) sekä komitean yleisen suosituksen nro 35 (lausuntojen 9 kohta) nojalla.