S. K. V. Suomen tapaus. Vammaisten henkilöiden oikeuksien valiokunnan näkemykset 24.3.2022. Tiedonanto Nro 46/2018.
Vuonna 2018 tiedonannon kirjoittajaa avustettiin kantelun valmistelussa. Myöhemmin kantelusta tiedotettiin Suomelle.
Kuten huomioiden tekstistä nähdään viitaten komitean yleiseen kommenttiin nro 5 (2017), kirjoittaja valitti yleissopimuksen 19 artiklan mukaisesti, että häneltä riistettiin mahdollisuus tehdä henkilökohtaisia ja itsenäisiä valintoja ja harjoittaa valvontaa kaikilla elämänaloilla. Hänen katsottiin olevan kykenemätön asumaan itsenäisesti kotonaan henkilökohtaisen avun turvin. Käytännössä hänelle annettava tuki on sidottu tiettyihin elinoloihin. Resursseja ei kohdennettu yksilöllisesti räätälöityihin palveluihin, vaan erikoistuneisiin laitoksiin perustuviin palveluihin. Kunta ja sopimusvaltio kieltäytyivät tarjoamasta tekijälle vaadittuja sosiaalipalveluja, joiden avulla hän voisi elää itsenäisesti yhteiskunnassa, mikä hänen tapauksessaan johti perheen riippuvuuteen, eristäytymiseen ja erotteluun (perustelujen 3.1 kohta).
Komitean oikeudellinen asema: itsenäisen elämäntavan harjoittaminen ja osallistuminen paikallisyhteisöön, kuten yleissopimuksen 19 artiklasta ilmenee, merkitsee ihmisten elämään vaikuttavien päätösten valinnanvapauden ja valvonnan käyttämistä niin, että yhteiskunnassa vallitsee mahdollisimman suuri itsemääräämisoikeus ja keskinäinen riippuvuus. Yleissopimuksen 19 artiklassa vaaditaan sopimusvaltioita toteuttamaan tehokkaita ja asianmukaisia toimenpiteitä, joilla edistetään vammaisten oikeutta elää yhteisössä tasavertaisesti muiden vaihtoehtojen kanssa ja heidän täyttä osallisuuttaan ja osallistumistaan paikallisyhteisön elämään varmistaen, että vammaisilla on mahdollisuus saada erilaisia tukipalveluja kotona, paikallisesti asuin-ja muita yhteisöpohjaisia tukipalveluja, mukaan lukien henkilökohtainen apu, joka on tarpeen paikallisyhteisön elämän ja osallisuuden tukemiseksi., ja myös estää eristäytyminen tai erottelu paikallisesta yhteisöstä. Komitea muistuttaa lisäksi, että vammaisilla on oikeus valita palveluja ja että vaikka yksittäiset tukipalvelut voivat vaihdella nimensä, tyyppinsä tai tyyppinsä mukaan sopimusvaltion kulttuurisista, taloudellisista ja maantieteellisistä ominaispiirteistä riippuen, ne kaikki olisi suunniteltava edistämään elämää paikallisyhteisössä, välttämään eristäytymistä ja erottelua muista ihmisistä ja niiden olisi käytännössä täytettävä nämä tavoitteet (näkökohtien 9.2 kohta).
Komitea muistuttaa, että yleissopimuksen 2 artiklan mukaan "vammaisuuteen perustuvalla syrjinnällä" tarkoitetaan vammaisuuteen perustuvaa erottelua, poissulkemista tai rajoittamista, jonka tarkoituksena tai seurauksena on vähentää tai kieltää kaikkien ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tunnustaminen, toteuttaminen tai käyttäminen yhdenvertaisesti muiden kanssa poliittisilla, taloudellisilla, sosiaalisilla, kulttuurisilla, kansalaisilla tai muilla aloilla. Siihen sisältyy myös kohtuullisten mukautusten epääminen. Valiokunta muistuttaa myös, että neutraalilla tavalla sovellettavalla lailla voi olla syrjivä vaikutus, jos sen kohteena olevien henkilöiden erityisolosuhteita ei oteta huomioon. Oikeutta syrjimättömyyteen sopimuksen takaamien oikeuksien nauttimisessa voidaan loukata, jos valtio ei kohtele henkilöitä, joiden tilanne eroaa merkittävästi ilman objektiivisia ja perusteltuja syitä. Komitea muistuttaa lisäksi, että välillisen syrjinnän tapauksessa lait, politiikat tai käytännöt, jotka ensi silmäyksellä vaikuttavat neutraaleilta, vaikuttavat suhteettoman kielteisesti vammaisiin. Välillistä syrjintää tapahtuu, kun mahdollisuus, joka näyttää olevan käytettävissä, osoittautuu käytännössä mahdottomaksi joillekin ihmisille, koska heidän asemansa ei salli heidän hyödyntää tällaista mahdollisuutta. Komitea toteaa, että yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti sopimusvaltiot tunnustavat, että kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä ja että heillä on oikeus yhtäläiseen suojeluun ja yhtäläiseen nauttimiseen ilman minkäänlaista syrjintää, ja 5 artiklan 2 kohdan perusteella sopimusvaltiot ovat velvollisia kieltämään kaiken vammaisuuteen perustuvan syrjinnän ja takaamaan yhdenvertaisen ja tehokkaan oikeudellisen suojan vammaisille henkilöille.
Lautakunnan arvio tapauksen tosiasiallisista olosuhteista: tekijän perustelu otetaan huomioon, että vain henkilökohtainen apu sopii hänelle itsenäiseen asumiseen kotonaan. Komitea pani myös merkille sopimusvaltion väitteen, jonka mukaan vammaiselle henkilölle voidaan tarjota itsenäistä elämää erityisellä palveluasumisella, joka on toinen vammaisten sosiaalista tukea koskevassa laissa määritelty palvelu. Lisäksi valiokunta toi esiin osapuolten väliset erimielisyydet koskien erityisen palveluasumisen soveltuvuutta tekijän tarpeisiin, sen saatavuutta ja tekijän suostumusta asua siinä. Valiokunta korosti joka tapauksessa, että sopimusvaltio ei ole osoittanut käytännössä palveluasumisen soveltuvuutta tekijän tarpeisiin. Päinvastoin, se hylkäsi hänen henkilökohtaisen avunpyyntönsä kotona sillä perusteella, että hän ei voinut tehdä valintaa - tämä väite näyttää olevan osoitus abelismista ja ristiriidassa vammaisten ihmisoikeusmallin kanssa (A/HRC/43/41, kohdat 9-15), komitean mielestä. Koska ei ole tekijöitä, jotka osoittaisivat tämän teoreettisen palvelun käytännön soveltamista, komitea katsoi, että tekijän henkilökohtaista apua koskevan hakemuksen hylkääminen vei häneltä mahdollisuuden käyttää käytännön vaihtoehtoa, joka voisi edistää hänen itsenäistä elämäänsä ja osallisuutta paikallisyhteisössä (KS.asia "H. M. V. Sweden", kohta 8.9). Näin ollen komitea katsoi, että yleissopimuksen 19 artiklan b kohdan mukaisia tekijän oikeuksia on loukattu (näkökantojen kohta 9.3).
Komitea totesi, että kirjoittajan hakemus tietyn tuntimäärän henkilökohtaista apua ei ollut tyytyväinen, koska hän ei täyttänyt resurssikriteeriä, josta säädetään vammaisten sosiaalisesta tuesta annetun lain 8 artiklassa; toisin sanoen hakija ei pysty määrittämään avun sisältöä, jota hän tarvitsee elää itsenäisesti omassa kodissaan, ja miten se annetaan. Valiokunta huomautti myös, että kirjoittajalle annettiin vähemmän henkilökohtaista apua kuin hän oli pyytänyt, ja tämä apu oli tarkoitettu hänen toimintaansa kodin ulkopuolella, ei kotona. Komitea pani merkille sopimusvaltion väitteen, jonka mukaan henkilökohtaisen avun tarkoituksena on tukea vammaisten henkilöiden henkilökohtaista valintaa - toisin sanoen itsemääräämisoikeutta. Se pani myös merkille puoluehallituksen lausunnon, jonka mukaan tätä tavoitetta ei voida saavuttaa, jos vammainen henkilö ei pysty tekemään omaa valintaansa. Valiokunta otti huomioon kirjoittajan perustelun, jonka mukaan vaatimus siitä, että vammaisten on voitava päättää avun sisällöstä ja sen tarjoamisesta - ilman tukea päätöksenteossa-syrjii kehitysvammaisia henkilöitä, koska he tarvitsevat siihen tukea (näkökantojen kohta 9.6).
Tässä tapauksessa valiokunta totesi, että tekijä oli saanut henkilökohtaista apua ollessaan poissa kotoa. Valtakunnansovittelija ei kertonut, millä perusteella tekijän katsottiin kykenevän määrittelemään kadulla tarvitsemansa avun sisällön, mutta hänellä ei ollut samaa kykyä sisätiloissa annettavan avun suhteen. Sopimusvaltio ei myöskään selittänyt, miten tällainen vaatimus, jossa on älyllinen komponentti - kyky määrittää avun sisältö ja miten sitä tarjotaan - antaa tukea tarvitseville ihmisille mahdollisuuden ilmaista valintansa tasavertaisesti muiden kanssa. Tämän vuoksi komitea totesi, että koska sopimusvaltio ei ole esittänyt objektiivisia ja kohtuullisia perusteluja, vammaisille myönnettävästä sosiaalisesta tuesta annetun lain 8§: n mukaisen resurssikriteerin soveltaminen vaikutti kohtuuttomasti tekijään henkilönä, joka tarvitsee tukea tämän kriteerin täyttämiseksi, ja johti välilliseen syrjintään (perustelujen 9.7 kohta).
Komitea teki yhteenvedon: se, että kansalliset viranomaiset hylkäsivät tekijän henkilökohtaisen avunpyynnön kehitysvammaisia epäsuorasti syrjivillä perusteilla, johti siihen, että tekijä vähensi tai kielsi toteuttamasta tai käyttämästä oikeutta itsenäiseen elämäntapaan ja osallisuuteen paikallisyhteisössä tasavertaisesti muiden kanssa, mikä rikkoi hänen 5 artiklan 1 ja 2 kohdassa määrättyjä oikeuksiaan, tarkasteltiin erikseen ja yhdessä yleissopimuksen 19 artiklan kanssa (näkökantojen 9.8 kohta).
Komitean päätelmät: sopimusvaltio ei ole noudattanut velvoitteitaan, jotka sisältyvät yleissopimuksen 19 artiklan b alakohtaan ja 5 artiklan 1 ja 2 kohtaan, joita tarkastellaan erikseen ja yhdessä yleissopimuksen 19 artiklan kanssa.